Halusin vain tulla kertomaan, että Turrekin oppi syömään ihan itse lautaselta kanakeittoa.
Mutta vielä suurempia riemun hetkiä koettiin hiekkalaatikolla. Nostin pennut hiekkalaatikkoon ja kas! ne ymmärsivät heti että miksi. Ensin Sissi, sitten Rolle ja tässäkin asiassa viimeisenä Turre. Ja homma tehtiin kerralla kunnolla, kohta uudelleen pissat, Sissi ja Turre! Ja mitä vielä, Sissin suuri hetki, ensimmäinen kakka! Voi sitä hämmennyksen sekaista riemua, mikä siitä seurasi :D Vaikka näen tämän ihmeen jo kolmannen kerran, en lakkaa ihmettelemästä, kuinka kissanpojat oppivat heti hiekkalaatikon tarkoituksen. Ei kissalapsien pissoja tarvitse siivota lattioilta, kuten koirien.
Nekku (Bessemjanka's Nesha) on pian 4-vuotias venäjänsininen tyttökissa. Nekku asustelee äitinsä ja kolmen muun sinisen kissan kanssa Katajamäellä. Touhukas, hassu höpsöttelijä, puhelias, seurallinen, rohkea ja rakastava.. Kaikkea sitä ja paljon muutakin on meidän Nekku! Kurr nau!
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
lauantai 27. huhtikuuta 2013
Neljäviikkoiset
Paljon on tapahtunut pentuhuoneessa edellisen postauksen jälkeen. Pennut ovat nyt melkein kuukauden ikäisiä, isoja pikkukissoja. Ne ovat oppineet kävelemään etu- ja takaperin, juoksemaan, puremaan ja rökittämään emoa ja sisaruksia, juomaan emonmaidonvastiketta ruiskusta ja lautaseltakin. Eilen maisteltiin ensimmäistä kertaa kanakeittoa, paksuun emonmaidonvastikkeeseen sekoitettua, keitettyä ja hienonnettua kanaa. Menestys ei ollut vielä ollut huikea, pennut saavat ilmeisesti vieläkin mahansa täyteen emon maitoa. Ensi viikolla kokeilemme sitten varovasti myös purkkiruokaa sekä Muschin valmistamaa, kissoille tarkoitettua raakaruokaa.
Pennut ovat ihmeen rohkeita. Ne ovat jo aikaa sitten vallanneet koko pentuhuoneen. Näiden pentujen kanssa en nähnyt tarpeelliseksi käyttää häkkiaitausta, koska liikkuvat niin reippaasti ja osasivat kuitenkin palata aina "kotipesään" syömään ja nukkumaan. Nekku paimentaa pentuja jatkuvasti, kurisee ja naukuu lapsilleen. Luulen, että sillä on välillä aika raskasta, kun pennut ovat niin villejä, eivätkä yhtään tottele.
Myös ihmisotukset ovat tulleet pennuille tutuiksi. Ne kirmaavat heti syliin, kun istahdan lattialle. Jos en istahda, ne roikkuvat housunlahkeessa ja yrittävät kiivetä syliin! Siinä sitten leikitään ja painitaan, lopuksi nukahdetaan kehräten kainaloon. Vieraita meillä on toistaiseksi käynyt harmillisen vähän, koska Nekku vaikuttaa hermostuvan, jos on liikaa liikennettä. Muutaman kerran se on vaivihkaa kuskannut pennut kylpyhuoneeseen.
Jos pentuhuoneen ovi on auki, pennut säntäävät kyllä ominpäinkin eteiseen. Siellä on tapahtunut jo muutamia kohtaamisia isojen kissojen kanssa. Suhinaa ja puhinaa, selvästi inhottavia rääpäleitä ovat nuo isojen kissojen mielestä.
Seuraavissa kuvissa köllöttelevät kolmiviikkoiset

Rolle ja Sissi
Rolle
Sissi
Turre
Tässä vaiheessa tietokone lopetti yhteistyön, enkä saanut ladattua tuoreimpia kuvia neljäviikkoisista. Kokeilemme myöhemmin uudelleen!
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Vauhtiin!
Pennut ovat nyt jo kahden ja puolen viikon ikäisiä. Kehitystä on tapahtunut ihan hurjasti! Painoa on kaikilla pitkälti yli 300 grammaa, suurin (Rolle) lähentelee jo 400 grammaa. Nekku nauttii pentujen hoitamisesta. Se viettää lähes kaiken ajan niiden kanssa, mitä nyt välillä käy leikkimässä tuvan puolella. Ruoka maistuu ja maitoa riittää.
Pennut eivät enää pysy pesälaatikossa. Ne karkaavat leikkimään pesän ulkopuolelle, mikä aiheuttaa emolle suurta huolta. Nekku yrittää pitää pesueen kasassa, mutta eihän se onnistu kun kuka vilistää mihinkin suuntaan.
Nekku ja mötkylät

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Pulleita palleroita
Pennut ovat nyt puolentoista viikon ikäisiä. Silmät ovat jo raollaan ja kokoa ovat kasvaneet hurjasti. Tyttö painaa 240 g, pojat n. 270 g. Nekku voi hyvin ja hoitaa pentuja antaumuksella, mutta malttaa myös viettää leikkihetkiä muiden kissojen kanssa. Myös mummokissa Manteli käy hoitamassa pentuja ja vaikuttaa odottavan innolla, että saa niistä kohta leikkikavereita.
Pesässä
Turre 1 viikon ikäisenä
Sissi 1 viikon ikäisenä
Rolle 1 viikon ikäisenä
Ja kuvia 1,5 viikkoisista:
Turre
Sissi
Rolle
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)