Mutta alla on (tai ainakin on tarkoitus olla) muutama kuva Nekkua varten sisustetusta pentuhuoneesta. Perintöpentulaatikko otettiin esille ja pehmustettiin tutuilla huovilla ja pesillä. Nekku sen heti hyväksyi ja asettui nukkumaan. Odottamaan.
Nekku (Bessemjanka's Nesha) on pian 4-vuotias venäjänsininen tyttökissa. Nekku asustelee äitinsä ja kolmen muun sinisen kissan kanssa Katajamäellä. Touhukas, hassu höpsöttelijä, puhelias, seurallinen, rohkea ja rakastava.. Kaikkea sitä ja paljon muutakin on meidän Nekku! Kurr nau!
torstai 21. maaliskuuta 2013
Harmaita hiuksia
Usein sitä ihminen kuvittelee, että tekniikka helpottaa elämää. Joskus asia on kyllä ihan toisin. Kuvittelin, että blogin päivittäminen olisi ihan kissanpennun leikkiä ja sujuisi suit sait, melkein itsestään. Kirjoittaminen ei ole ollenkaan vahvinta alaani, jos nyt en ole niin taitava valokuvaamaankaan. Mutta kuvat kertovat kuitenkin paljon enemmän kuin kehnosti asetellut sanat ja kirotusvirheiden täyttämät virkkeet. Kuvien lisääminen on kuitenkin osoittautunut melko haasteelliseksi. Nyt onnistuin lataamaan haluamani kuvat Picasaan ja sieltä lisäämään tähän blogiin. Suora lataaminen tabilta ei jostain syystä onnistu. Huokaus..
Mutta alla on (tai ainakin on tarkoitus olla) muutama kuva Nekkua varten sisustetusta pentuhuoneesta. Perintöpentulaatikko otettiin esille ja pehmustettiin tutuilla huovilla ja pesillä. Nekku sen heti hyväksyi ja asettui nukkumaan. Odottamaan.
Mutta alla on (tai ainakin on tarkoitus olla) muutama kuva Nekkua varten sisustetusta pentuhuoneesta. Perintöpentulaatikko otettiin esille ja pehmustettiin tutuilla huovilla ja pesillä. Nekku sen heti hyväksyi ja asettui nukkumaan. Odottamaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minäkin olen käyttänyt Picasaa blogikuviin. Kannattaa asettaa Työkalut - Asetukset - Verkkoalbumit - Oletusarvoinen lähetyskoko: Pieni. Näin kuvien tilaraja ei tule vastaan blogissa.
VastaaPoistaOk, kiitos vinkistä! Kyllä tuo nyt sujuu, kun hoksasin tekniikan :)
VastaaPoista